Thursday, 20 April 2017

Café Barock Tampere 25.04



Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut
J.J. Froberger ja Café Barockin historia
Matias Häkkinen, cembalo

Kulttuuriravintola Kivi tiistaina 25.04.2017
Liput 20/10€ Kulttuurimyymälä Aplodista tai lippu.fi.

Café Barock Suomen "isä" Matias Häkkinen on luvannut kertoa valittuja paloja konserttisarjan matkan varrelta. Tätä konserttia emme aivan ehtineet toteuttaa Tampereella Frobergerin syntymäjuhlavuoden kunniaksi, mutta jos ei syntymäpäiville niin sitten hautajaisiin...säveltäjä kuoli vuonna 1667.

 Konsertin musiikista Häkkinen kertoo:

"Johann Jakob Frobergerin syntymästä tuli 28.5.2016 kuluneeksi 400 vuotta. Olen osaksi sen innoittamana työskennellyt hänen musiikkinsa parissa vuoden 2015 ensimmäisen puolikkaan valtion taiteilija-apurahalla ja nyt vuonna 2016 uudelleen. Tämä juhlavuosi ei kuitenkaan ollut mitenkään ainoa syy kiinnostukseeni: Froberger oli suuri uudistaja ja keksijä, hän oli ensimmäinen säveltäjä, joka keskittyi elämäntyössään käytännöllisesti katsoen pelkkään kosketinsoitinmusiikkiin. Hänen musiikkinsa on virtuoosista, meditatiivista, visionääristä, idiomaattista ja tarinallista - se on siis soittajalle innostavaa ja antoisaa.

Frobergerin pitkällisin vaikutus lienee tanssisarjan vakiinnuttajana, joka puolestaan vaikutti vaikkapa sonaatin ja sinfonian kehitykseen. Toinen erityisen tärkeä sarka, jota Froberger ansiokkaasti kynti ovat renessanssipolyfoniasta versovat polyfoniset genret (canzonat, fantasiat, ricercaret ja capricciot, sekä osiltaan toccatat), joista kehkeytyi hiljalleen mm. Johann Sebastian Bachin suosima kosketinsoitinfuuga.

Tämänkertaisessa ohjelmassa esiintyy useita Frobergerin laajojen ja moniaalle suuntautuneiden matkojen varsilta kerääntyneitä kappaleita, jotka kertovat erilaisista merkittävistä tai harmillisista tapahtumista ja henkilöistä. Hän tunsi henkilökohtaisesti joitakin Euroopan valtiaista, heidän ystävistään ja aikansa merkittävimmistä soittajista. Johann Jakob oli suuren osan uraansa ainakin nimellisesti töissä Itävallan keisarinhovissa, mutta käytännössä vietti elämänsä tien päällä: mm. opiskelemassa Italiassa Frescobaldin johdolla, Pariisissa kannustamassa ja kopioimassa toisiaan Louis Couperinin kanssa, Englannissa urkurin palkeenkäyttäjänä ja Lothringenissä ylittämässä Reiniä pienellä veneellä arvokkaassa seurueessa.  Lähes kaikki jopa meidän aikojemme innokkaista matkailijoista jäänevät matkapäivien ja -kohteiden määrässä toiseksi reissumies Frobergerille, jonka vierailuja ja vaiheita selviää hiljalleen vielä tänäkin päivänä eri arkistolähteistä. Malja reissumiehen juhlavuoden kunniaksi!"

Monday, 3 April 2017

Kauden 2016-2017 hallitus

Tampereen vanhan musiikin ystävät ry:n vuosikokous oli 6. maaliskuuta ja järjestäytymiskokous 30. maaliskuuta. Toimintakaudella 01.11.2016-31.12.2017 hallituksessa toimivat:
  • Elina Aho-Kuusama (rahastonhoitaja) 
  • Debra Gomez-Tapio (varapuheenjohtaja)
  • Mari Karinen (puheenjohtaja)
  • Aira Maria Lehtipuu
  • Leeni Pukkinen (sihteeri) 
  • Anni Ranta
  • Jukka Virtala

Lisäksi toisena rahastonhoitajana toimii Kaisa Kelloniemi hallituksen ulkopuolella. Kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä vastaa Johanna Laukkanen hallituksen ulkopuolella.

Vuosikokouksessa päätettiin, että yhdistyksen jäsenmaksu on edelleen 20e/henkilö ja 50e/yhteisö. Jäsenmaksu kerätään toimintakauden aikana.

Hyvää kevättä ja nauttikaa pääsiäisen musiikkitarjonnasta kuten Claudio Monteverdin Maria-vesper:
http://www.harjunkamarikuoro.net/sivut/konsertit.php